Luvianpuistokatu 4 sisäpiha.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 50-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 50-luku. Näytä kaikki tekstit
Viikkarin kyläjuhlilla oli leppoisa meininki
torstai 26. toukokuuta 2011
1 kommenttia
Viikkarissa järjestettiin viimeviikonloppuna 21.5.2011 toisen kerran kyläjuhlat. Tapahtumia ja toimintaa riitti koko perheelle ja ilmakin oli mitä parhain. Tapahtumaa koordinoi kyläjuhlatyöryhmä, jossa edustettuna on mm. Itätullin kaupunginosayhdistys ry. Tässä vähän kuvia päivästä.
Funkistyylinen kaunis kioskikin oli auki ja toimi infona. Suojellun 30-luvulla rakennetun kioskin seinät tuhritaan valitettavasti joka vuosi.
Taimien vaihtotori.
Kaupunki on tehnyt lasten leikkilaitteet 50-luvun tyyliin.
Sibeliuksenpuistossa on leikkivälineiden lisäksi kyltitkin 50-luvun tyyliä.
Tarjolla oli myös Afrikkalaisia rytmejä.
Viikkarin feispuukki.
Vielä pari kuvaa kauniista kioskista.
Satakunnan mobilistit ry järjesti bussiajelut 1950-luvun linjurilla. Opastetut kiertoajelut sukelsivat Viikkarin menneisyyteen hauskojen kertomusten siivittämänä.
Puistolavalla oli ohjelmaa koko päivän. Tässä Mari ja Melodia.
Kannattaa käydä lukemassa Sibeliuksenpuiston historia.
Kiertokadun keskuspuistossa
torstai 14. huhtikuuta 2011
3
kommenttia
Kiertokadun alueen, eli aravien alueen rakentaminen 1950-luvun alussa oli Porissa Tiilimäen rivitaloalueen tekemisen ohella yksi keino vastata sotien jälkeiseen ankaraan asuntopulaan. Valmista syntyi aikoinaan urakalla, mutta suunnittelu ja työn laatu ovat osoittautuneet kestäviksi. Kun kävelee kiertokadun keskellä sijaitsevaan keskuspuistoon näkee ympärillään vain 50-luvun kerrostaloarkkitehtuuria ja kuulee lasten leikeistä kantautuvaa kirkunaa - niin kuin silloin talojen valmistumisen aikaan 50-luvullakin olisi kuullut.
- Kiertokadun taloista tuli näpättyä kuvia myös aikaisemmin kesällä 2009 kun kävin keskuskartanon huipulla. Kuvien taloista moni on jo peruskorjattu.
Presidentinpuistokadun matalampia taloja ja taustalla kiertokadun puistoa.
Kun katsoo tarkkaan ensimmäistä vanhaa kuvaa voi bongata kuvan ylhäältä kiertokadun päiväkodin, jolla on ikää jo 58 vuotta. Kun päiväkoti avattiin vuonna 1952, se oli pikkulasten seimi ja tarkoitettu vain alle 3-vuotiaille ja vauvoille. Seimiaikaa kesti 40 vuotta, ja vasta sen jälkeen päiväkotiin alettiin ottaa yli 3-vuotiaita. Paikkoja lisättiin Kiertokadulla 1976, ja samalla päiväkodin tiloja laajennettiin Kiertokatu 16:sta naapuritaloon, Kiertokatu 14:ään. Historiallinen muutos oli 1992, jolloin myös yli 3-vuotiaille avattiin ovi päiväkotiin.
Lähteet: SK 31.5.02
Huomiseen!
Porin maauimala talviasussa
maanantai 21. maaliskuuta 2011
0
kommenttia







Porin maauimala valmistui vuonna 1957 Porin metsän laidalle Tiilimäen kaupunginosaan. Metsäisen maaston muotoja mukaillen sijoitettu matala rakennuskompleksi on arkkitehti Yrjö Lindegrenin postuumi työ. Kokonaisuus on samanaikaisten Riihimäen ja Varkauden uimaloiden ohella merkittävimpiä lajissaan ja verrattavissa Helsingin moniin olympiarakennuksiin, joista merkittävin on saman suunnittelijan Stadion. Suomessa on Porin maikkalan lisäksi kuusi muuta maauimalaa: Helsingissä uimastadion ja Kumpula, Turun uimastadion sekä pienemmät maauimalat Kotkassa, Lahdessa ja Raumalla.
Ensimmäinen korjaus maauimalassa suoritettiin vuosina 1979-1980, jolloin uusittiin vedenpuhdistusjärjestelmä sekä valettiin ison altaan pohja (saneeraus maksoi n. 874 000 €). Maauimala peruskorjattiin vuosina 2002-2005. Uimalan sisä- ja ulkotilat laitetiin kuntoon 4,4 miljoonalla eurolla (yli 26 miljoonalla markalla). Remontin 1. vaiheessa peruskorjattiin altaat, ulkorakenteet, katsomot, hyppytornit ja vedenpuhdistusjärjestelmä. Remontin 2. vaihe alkoi syksyllä 2003. Keskeisenä oli pukuhuoneiden, pesuhuoneiden ja saunojen remontit. Maauimala avattiin kesäkaudeksi 2004, ja remonttia jatkettiin seuraavana talvena ja remontti saatiin päätökseen kesäksi 2005. Lähde: Pori-tieto
Viikko takaisin kerroinkin, että maikkalaan pääsee uimaan myös näin talvella.
Aikamatka vuoteen 1951
torstai 14. lokakuuta 2010
0
kommenttia

Korsmanin talo Viikkarissa on sisustettu niin, että voi tuntea saapuneensa vuoteen 1951. Talo on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka kaikille porilaisille.
- Korsmanin talon kotisivut kaupungin sivuilla.
Porin rautatieasema ennen ja nyt
tiistai 8. kesäkuuta 2010
0
kommenttia
Kävin tänään kuvaamassa vuonna 1937 valmistunuttta funkistyylistä Porin rautatieasemaa vähän joka puolelta ja lisään kuvia rautatieasemasta huomenna. Tässä alkuun mielenkiintoinen ennen ja nyt kuva. Vanha kuva on menettänyt ikänsä vuoksi tekijänoikeudet, joten sen voi julkaista blogissa. Tarkkaa kuvausajankohtaa ei ole tiedossa.

Porin rautatieasema 40-50-luvulla.

Porin rautatieasema 8.6.2010
Porin rautatieasema 40-50-luvulla.
Porin rautatieasema 8.6.2010
Pihlavan kirkko
lauantai 20. maaliskuuta 2010
1 kommenttia
Pihlavan jyrkkäkattoinen kirkko on valmistunut vuonna 1957 ja sen on suunnitellut Olaf Küttner. Kirkko on peruskorjattu viimeksi vuonna 1993. Kirkkosaliin mahtuu 200 henkeä ja lisäksi rakennuksessa on seurakuntasali, johon mahtuu 70 henkeä, sekä kerhohuoneita. Kirkon mekaaniset urut ovat 11-äänikertaiset. Mosaiikkityön "Enkelinpää" on valmistanut Anja Konkka. Kirkon alakerroksesta löytyy nuorten Kellarikirkko. Lähde: Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä