Näytetään tekstit, joissa on tunniste 30-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 30-luku. Näytä kaikki tekstit

Jussilan autoliikkeen funkisrakennus

lauantai 18. syyskuuta 2010 1 kommenttia
Jussilan Autoliikkeenä toiminut vuonna 1939 rakennettu funkistyylinen talo oli pitkään purku-uhan alla, mutta päätettiin lopulta suojella. Moni onkin ihmetellyt, että jos tämä suojeltiin, niin miksi nuikkisen kulman kivitaloa ei. Korttelin kulman muut talot puretaan YH-asuntojen uuden vuokrakerrostalon tieltä ilmeisesti jo piakkoin. Päivän (18.9.2010) Satakunnan kansan mukaan rakennustyöt alkaisivat jo ensi keväänä kun kaupunki vain ensin hyväksyy kaavamuutosehdotuksen. Kuusikerroksinen talo olisi valmis vuonna 2012.







Jussilan talon seiniä koristaa ystävyyskaupunkimme Rigan taideopiskelijoiden maalaukset vuodelta 2008.








Elokuvateatteri Kino

tiistai 10. elokuuta 2010 3 kommenttia
Elokuvateatteri Kino on vuonna 1936 tiilestä valmistettu funkkistyylinen teatterirakennus joka sijaitsee Itäpuisto 11:ta. Rakennuksen on suunnitellut Tamperelainen arkkitehti Jaakko Tähtinen. Elokuvateatterin rakennutti Kinoston perustajana tunnetuksi tullut Väinö Mäkelä joka vuonna 1921 osti Puistoteatterin ja vuokrasi vasta valmistuneen elokuvateatteri Sammon.
Elokuvateatteri Kino rakennettiin todella suurella vauhdilla, nimittäin luvat rakennukseen haettiin kesäkuussa 1936, ja saman vuoden syyskuussa rakennus jo avattiin.
Kino oli 405-paikkainen, ja se oli Sampotalon paikalla sijainneen elokuvateatteri Sammon jälkeen Porin toiseksi suurin elokuvateatteri. 1980-luvulla Kino jaettiin kahteen saliin: Parvekekatsomosta erotettiin Kino 2 -teatteri ja entinen alakatsomo jäi Kino 1:ksi.

Muistot vieressä sijainneesta puutalosta on hienosti näkyvissä.

Elokuvateatteritoiminta loppui Kinossa vuonna 1999 kun Promenadikeskus valmistui. Nykyään elokuvateatteri Kinon tiloissa toimii suosittu yökerho Bar Kino. Elokuvateatterin alkuperäiset vihreät neonvalot on säilytetty muistona rakennuksen menneisyydestä.

Lähde: Poritieto

Porin funkistyylinen rautatieasema

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010 2 kommenttia
Porin nykyinen funktionalistinen rautatieasema, joka sijaitsee keskustan lounaispuolella on valmistunut vuonna 1937 uuteen paikkaan, uuden IX kaupunginosan laidalle. Kaupungin laajennuttua asema sijaitsee nykyisin lähes keskellä kaupunkia. Rakennus kuuluu Riihimäen ja Kuopion asemien ohella maamme harvojen funkisasemien joukkoon. Asema on remontoitu sisätiloiltaan ja ulkoasultaan vuosina 1997-1998 ja kuuluu Porin kansalliseen kaupunkipuistoon. Lähde: Wikipedia










Asemalla on kaksi laituriraidetta. Asemalla ovat ainoastaan raiteet 2 ja 3. Raidetta kolme käytetään lähinnä ruuhka-aikoina, kuten Pori Jazzin aikaan. Raiteelle 3 pääsee portaalitunnelia pitkin. Junat lähtevät yleensä raiteelta 2. Asema on varustettu korkeilla laitureilla.








Villejä lupiineja.











































Selkeät funkistyyliset linjat on säilytetty aseman sisällä.







Tälläisella laitteellakin saa nykyään junaliput hankittua.













Laatta seinälllä:

Muistoksi jälkipolville
sotavuosista 1939-1945.
Tämän aseman kautta lähetettiin
Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan
tuhansia Suomalaislapsia
pois sodan jaloista.

Maastamme siirrettiin kaikkiaan
yli 70.000 lasta

Länsi-Suomen sotalapset Ry., Pori
14.2.1999

Porin rautatieasema ennen ja nyt

tiistai 8. kesäkuuta 2010 0 kommenttia
Kävin tänään kuvaamassa vuonna 1937 valmistunuttta funkistyylistä Porin rautatieasemaa vähän joka puolelta ja lisään kuvia rautatieasemasta huomenna. Tässä alkuun mielenkiintoinen ennen ja nyt kuva. Vanha kuva on menettänyt ikänsä vuoksi tekijänoikeudet, joten sen voi julkaista blogissa. Tarkkaa kuvausajankohtaa ei ole tiedossa.


Porin rautatieasema 40-50-luvulla.



Porin rautatieasema 8.6.2010


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...