Porin funkistyylinen rautatieasema

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Porin nykyinen funktionalistinen rautatieasema, joka sijaitsee keskustan lounaispuolella on valmistunut vuonna 1937 uuteen paikkaan, uuden IX kaupunginosan laidalle. Kaupungin laajennuttua asema sijaitsee nykyisin lähes keskellä kaupunkia. Rakennus kuuluu Riihimäen ja Kuopion asemien ohella maamme harvojen funkisasemien joukkoon. Asema on remontoitu sisätiloiltaan ja ulkoasultaan vuosina 1997-1998 ja kuuluu Porin kansalliseen kaupunkipuistoon. Lähde: Wikipedia










Asemalla on kaksi laituriraidetta. Asemalla ovat ainoastaan raiteet 2 ja 3. Raidetta kolme käytetään lähinnä ruuhka-aikoina, kuten Pori Jazzin aikaan. Raiteelle 3 pääsee portaalitunnelia pitkin. Junat lähtevät yleensä raiteelta 2. Asema on varustettu korkeilla laitureilla.








Villejä lupiineja.











































Selkeät funkistyyliset linjat on säilytetty aseman sisällä.







Tälläisella laitteellakin saa nykyään junaliput hankittua.













Laatta seinälllä:

Muistoksi jälkipolville
sotavuosista 1939-1945.
Tämän aseman kautta lähetettiin
Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan
tuhansia Suomalaislapsia
pois sodan jaloista.

Maastamme siirrettiin kaikkiaan
yli 70.000 lasta

Länsi-Suomen sotalapset Ry., Pori
14.2.1999

2 kommenttia: Porin funkistyylinen rautatieasema

Anonyymi kirjoitti...
17. kesäkuuta 2010 klo 13.39

Asemaltahan löytyy myös raide 1. Se on ensimmäinen raide ja jos katsot omaa kuvaasi tarkkaan niin jopa näet kyltin jossa seisoo numero 1 :)

Anonyymi kirjoitti...
17. kesäkuuta 2010 klo 13.40

Ja jopa lähtevät junat taulussa on mainittu että ne kaksi lähtevää junaa lähtevät raiteelta 1.
Kauniita kuvia muuten.

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...