Porin korkein rakennus

perjantai 29. huhtikuuta 2011
Porin korkein asuinrakennus on edelleen vuonna 1962 Tiilimäelle valmistunut Sairaanhoito-oppilaitoksen asuntola eli soho. Rakennuksen korkeus on 51,72m ja siinä on 15 kerrosta. Olisi komiaa jos joskus pääsisi tuonne ylimpään kerrokseen kuvaamaan Poria. Pitää kesällä koittaa selvittää asiaa.

Tiilimäen kaupunginosa on muuten nimetty Porin tiilitehtaan mukaan, joka sijaitsi alueen lähistöllä 1800-luvulla.

Kuvan vesemmassa yläkulmassa näkyvä tiilimäen pieni rivitalokokonaisuus on kunnianhimoinen aravakauden muistomerkki Porissa. Alueelle rakennettiin 1950-luvulla Aravalain säätämisen jälkeen joukko tuolloin uuden tyyppisiä monen perheen pientaloja, joita vielä silloin nimitettiin ketjutaloiksi. Pääosan rakennuksista suunnittelivat arkkitehdit Paul Bernoulli ja Aulis Blomstedt, myöhemmin professori ja mm. vastaavien Tapiolan ketjutalojen suunnittelija. Pitää joskus käydä kuvailemassa alueen rakennuksia.








Sisäänkäynti maamiehenkadulta.



Saman ikäistä rakennuskantaa asuntolan kaakkoispuolella. Tiloissa samk:in toimintaa.


Maamiehenkadulla sijaitsee "kespa" eli entinen Kesoil , joka on jo vuosia ollut Neste.

Lähteet: Poritieto ja wikipedia.

1 kommenttia: Porin korkein rakennus

Anonyymi kirjoitti...
13. toukokuuta 2012 klo 21.03

Tuo on kyllä Porin korkein asuinrakennus, kuten mainitsitkin, ainakin toistaiseksi.

Uutta tornitaloahan ollaan suunnittelemassa keskustaan, valmistuessaan siitä tullee Porin korkein asuinrakennus.

Porin korkein rakennushan on Keski-Porin kirkko.

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...