Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokala. Näytä kaikki tekstit

Cygnaeuksen uusi ruokala on kaunis

tiistai 19. lokakuuta 2010 2 kommenttia
Cygnaeuksen koulun ja Porin suomalaisen yhteislyseon uusi ruokala on nyt valmis ja täytyy sanoa, että minun mielestäni ruokala näyttää hyvältä. Hyvää työtä Porin kaupungin talosuunnitteluosasto! Ankara talvi hidasti ruokalan rakennustöitä, mutta aikataulu saatiin onneksi kiinni kesän aikana. Ruokalassa valmistetaan päiväateriat 6000 hengelle, jotka jaellaan eri koululaitoksille ja päiväkodeille. Ruokalaa on suunniteltu myös käytettäväksi Pori Jazzien aikana ruokailu käytössä sekä eri tilaisuuksissa. Rakennustöistä on blogissa kuvia muun muassa:
Ruokala sulautuu todella hyvin Cygnaeuksen kouluun (1912).







Otin kuvat jo viimekuun puolella, siksi lehdissä näkyy vielä lehtiäkin.



Lopuksi vielä kuvasarja ennen ja nyt:

1950-luku
24.7.2009

7.9.2010

Purettu Pori Google Mapsissa

perjantai 19. helmikuuta 2010 2 kommenttia
Paljon puhutun Google Mapin kuvat on otettu viime vuoden kevään ja syksyn välisenä aikana, joten palvelun avulla voi katsella jo muuttunutta Poria. Tässä olen ottanut esimerkiksi sellaisia purettuja rakennuksia joita olen blogissa aikaisemmin seurannut. Vinkatkaa myös muita kohteita. Pikaohjeet: Katsele ympärille pitämällä hiirtä pohjassa ja liikuttamalla. Liiku eteenpäin kadulla nuolista tai kaksoisklikkaamalla tietä kun kursori on pallukka.



Itsenäisyydenkadun ja Vähälinnankadun kulmatalot Viikkarissa purettiin elokuussa 2009. Siirtymällä kuvassa hieman vasemmalle näkyy vielä rakentamaton lääkäritalon tontti ja purettu kioski.



Porin uuden uimahallin tieltä lähtenyt katukeittiö Tipukki.



Cygnaeuksen vanha ruokala purettiin heinäkuussa 2009.



Antinkadun ja Itsenäisyydenkadun kulmatalo puretiin syyskuussa.



Antinkadun Hacklininkulman ympäriltä puretut rakennukset. Blogitekstejä Hacklininkulmasta.

Cygnaeuksen ruokalan tilanneraportti

perjantai 12. helmikuuta 2010 0 kommenttia
Syksyllä valmistuvan Cygnaeuksen-PSYL:n uusi ruokahuoltokeskus näyttää nyt tältä tasavallankadulta päin kuvattuna.





Cygnaeuksen ruokalan kuulumisia

sunnuntai 13. joulukuuta 2009 0 kommenttia
Cygnauksen-PSYL:n uuden ruokahuoltokeskuksen rakennustyöt ovat edenneet hyvin. Valmista pitäisi olla 30.09.2010. Aikaisemmat rakennusvaiheet:

Tästä panorama isona

Cygnaeuksen ruokalan monttu

sunnuntai 18. lokakuuta 2009 0 kommenttia
Cygnaeuksen ja PSYL:n uuden ruokalan rakennustyömaalla tehdään tällä hetkellä perustuksia. Kävin paikalla viimeksi 24. heinäkuuta, jolloin vanhan ruokalan purkutyöt olivat loppusuoralla.


























Cygnaeuksen ruokalan purkaminen

perjantai 24. heinäkuuta 2009 3 kommenttia
Cygnaeuksen koulun ruokalarakennuksen purkutyöt ovat parhaimmillaan käynnissä. Yritin etsiä netistä tietoa rakennuksen valmistumisvuodesta, mutta en löytänyt yhtään mitään. Jos sinulla on tietoa, laita kommenttia tai sähköpostia. Samalle paikalle rakennetaan uusi nykyaikainen ruokala, jonka on tarkoitus olla valmis syksyllä 2010. Rakentaminen aloitetaan elokuussa. Seuraan rakennustöiden edistymistä blogissa.


Olisiko kuva 50-luvulta? Jos jollakin on parempia arvauksia, laita kommenttia. Kuvan lähde poritieto.net, jonka mukaan tekijänoikeus on poistunut kuvan vanhuuden vuoksi.


Sama paikka 24.7.2009.







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...