Purettu Pori Google Mapsissa

perjantai 19. helmikuuta 2010
Paljon puhutun Google Mapin kuvat on otettu viime vuoden kevään ja syksyn välisenä aikana, joten palvelun avulla voi katsella jo muuttunutta Poria. Tässä olen ottanut esimerkiksi sellaisia purettuja rakennuksia joita olen blogissa aikaisemmin seurannut. Vinkatkaa myös muita kohteita. Pikaohjeet: Katsele ympärille pitämällä hiirtä pohjassa ja liikuttamalla. Liiku eteenpäin kadulla nuolista tai kaksoisklikkaamalla tietä kun kursori on pallukka.



Itsenäisyydenkadun ja Vähälinnankadun kulmatalot Viikkarissa purettiin elokuussa 2009. Siirtymällä kuvassa hieman vasemmalle näkyy vielä rakentamaton lääkäritalon tontti ja purettu kioski.



Porin uuden uimahallin tieltä lähtenyt katukeittiö Tipukki.



Cygnaeuksen vanha ruokala purettiin heinäkuussa 2009.



Antinkadun ja Itsenäisyydenkadun kulmatalo puretiin syyskuussa.



Antinkadun Hacklininkulman ympäriltä puretut rakennukset. Blogitekstejä Hacklininkulmasta.

2 kommenttia: Purettu Pori Google Mapsissa

Anonyymi kirjoitti...
19. helmikuuta 2010 klo 19.13

Porkassa ei ole vielä aloitettu. Kaivikone on jo paikalla
linkki


Eikä YO-keskuksen takana olevaa parkkipaikkaa ole vielä kaivettu tärviölle
linkki

Anonyymi kirjoitti...
19. helmikuuta 2010 klo 19.23

No eipä tietenkään noi linkit toiminut

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...