Porin keskustan vanhan uimahallin viimeiset päivät ovat käsillä

torstai 5. toukokuuta 2011
Tuli sitten käytyä varmasti viimeisen kerran keskustan 40 vuotiaassa vanhassa uimahallissa. Yleensä kun käymme uimassa tulee mentyä Meri-Porin uimahalliin, mutta pitihän vielä keskustan uimahallissakin käydä fiilistelemässä. Jos haluaa keskustan uimahallissa vielä käydä, niin kannattaa pitää kiirettä. Uimahalli suljetaan lopullisesti 22.5.2011, eli ihan parin viikon kuluttua. Sitten avataan maikkala ja syksyllä vihdoin aukeaa uusi uimahalli.


Halli huokuu niin 70-lukua että.

Uimahallin pihallakin on allas, mutta sitä ei varmaan ole vähään aikaan käytetty.


Aulan kassa.

Pihaliukumäki on heikossa hapessa.





Ulkokuvat on otettu kun halli oli kiinni, joten autoja ei ole tämän enempää. Normaalisti parkkipaikat ovat aika täynnä.


Mitä hallille tapahtuu tulevaisuudessa?

Oli jo aika uudelle hallille.


Hallia vielä vähän eri kulmista.


Porin keskustan uimahallin avajaisia vietettiin 7.1.1971. Hallin yhtenä heikkoutena on yleisesti pidetty sitä, että se rakennettiin aikoinaan kahteen tasoon eikä suunnittelussa otettu lainkaan huomioon liikuntarajoitteisia ihmisiä.

Värikästä. Huutavan kirkkaanpunaiset vaatekaapit jäävät muistoihin.

Muistoja uimahallista voi jättää laatikkoon aulassa.


Uima-allas on 12,5 metriä leveä ja 25 metriä pitkä. Uudessa hallissa pituutta on 50 metriä. Uudessa hallissa ei tarvitse siis uida päästä päähän kuin 10 kertaa että saa kilometrin täyteen, kun vanhassa se piti vetää 20 kertaa. Hallissa on katsomot 450 hengelle.

Itse muistan että muksuna tuli hyppyaltaassa oleiltua paljon kun siihen aikaan oli vielä leluvuorot. Täytetyt mustat sisäkumit olivat kivoja, mutta niiden venttiilistä sai joka kerta naarmuja. Ala-asteella oli pakko hypätä kolmosesta alas, enkä ole muuten sen jälkeen hypännyt. Pelotti silloin niin vietävästi. Hyppyaltaassa nykyään hypitään ja vesijuostaan. Altaan koko on 12,5 m x 12 m ja syvyyttä 4 m. Hyppytasot ovat korkeuksilla 1m, 3m ja 5 m.

Sisäänkäynti.


Uimisen jälkeen maistuu lihapiirakka ja herkut.


3 kommenttia: Porin keskustan vanhan uimahallin viimeiset päivät ovat käsillä

Anonyymi kirjoitti...
6. toukokuuta 2011 klo 9.56

Vanhassa uimahallissa kävin mummolareissulla joskus 80-luvulla.
Tuohan olisi tyhjetessään mitä kiinnostavin urban exploring -kohde. Elleivät nyt tyrmää rakennusta kertaheitolla maantasalle.
ST

Anonyymi kirjoitti...
6. toukokuuta 2011 klo 11.15

35 vuotta sitten tuli tuolla hallilla vietettyä paljonkin aikaa silloisen poikaystävän uimaharjoituksia seuraten. Ihan mukava oli muistella menneitä, kiitokset jälleen kerran.

Anonyymi kirjoitti...
8. toukokuuta 2011 klo 12.04

Uimahallin ulkoaltaat olivat viimeksi käytössä, kun maikkalaa remontoitiin. Eli oliskohan jotain 2004..?

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...