Raatihuone

torstai 6. elokuuta 2009
Raatihuone on yksi Porin tunnetuimmista ja kuvatuimmista nähtävyyksistä, niinpä minäkin lähdin sitä ihailemaan. Rakennuksen on suunnitellut Carl Ludvig Engel, joka on suunnitellut myös mm. Helsingin tuomiokirjon ja ylioppilastalon. Empiretyylinen raatihuone rakennettiin vuosina 1839-1841 ja vihittiin käyttöön 1841, eli rakennus on jo 168 vuotias.

Raatihuone oli kaupungin edustusrakennus ja maallisen vallan tunnus. Tekeminen maksoi aikanaan 85000 hopearuplaa. Talo on rakennettu lähiympäristöstä louhituista sokkelikivistä, tiilistä, virolaisesta kattolistakivestä, Ruotsista tuodusta rautatavarasta, Öölannin kalkkikivestä sekä satakuntalaisesta puusta. Ikkunalasit ovat Thornäsin Lasitehtaalta. Tornikello on ilmajokelaisen kellosepän Johan Yli-Könnin työtä. Huonekalut ovat Pietarista ja Helsingistä, tekstiilit olivat alunperin Hampurista ja istuntosalin peili Tukholmasta. Kymmenen vuotta raatihuoneen valmistumisen jälkeen rakennus vahingoittui perusteellisesti vuonna 1852 Porin palossa. Palon jälkeen rakennus korjattiin alkuperäisen mallin mukaisesti, paitsi puinen torni korvattiin J. E. Stenbergin suunnittelemalla nykyisellä palotornilla vuonna 1891. Nykyisin rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa ovat kaupungin elinkeino- ja matkailutoimiston tilat sekä toisessa kerroksessa on kokoustilat.Lähteet: Poritieto.com ja wikipedia


Porin karhu on katsellut kaupungin elämää vuodesta 1938 asti. Veistos on Emil Cedercreutzin suunnittelema.

Raatihuoneenpuisto on ehdottomasti Porin kaunein ja parhaiten hoidettu puisto.


Raatihuonetta tulee harvemmin katseltua sisäpihalta päin. Takaa on käynti Porin hienoimpaan ravintolaan, raatihuoneen kellariin.



Teksti "Curia Arctopolis" rakennuksen julkisivussa tarkoittaa sananmukaisesti käännettynä "Karhukaupungin neuvotteluhuone". Kansanhuumori on tulkinnut tekstin tarkoittavan "Kuri ja ankara poliisi".


1 kommenttia: Raatihuone

Marko kirjoitti...
18. joulukuuta 2012 klo 17.27

Porin raatihuone on uskomaton rakennus. Hienoja kuvia!

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...