Porin keilahalli

maanantai 2. toukokuuta 2011
Tuntui että en löydä Porin 16-rataisesta keilahallista mitään tietoa, mutta Satarin vanhoja arkistoja kaivelemalla paljastui että keilahallista on juttuja vaikka kuinka ja sillä onkin värikäs historia.
Keilahalli oli pahasti velkaantumiskierteessä lamavuosina 90-luvun alussa ja kaupunki koitti ostaa keilahallia vuonna 1991 siinä kuitenkaan onnistumatta. Uudelleen asiaa käsiteltiin vuonna 1994 jolloin keilahalliyhdistyksen pelastajaksi tuli vihdoin kaupunki, kun valtuusto hyväksyi toisella yrittämällään kaupunginhallituksen ehdotuksen. Kaupunki alkoi vuokraamaan hallia Porin Keilailuliitolle ja teki siellä tarvittavia korjauksia. Halli oli aikaisemmin tunkkainen se oli aukikin viikossa vain 24 tuntia.

Vuonna 2000 kaupunki teki Satakunnan Keilailutuki Oy:n kanssa vuokrasopimuksen 20 vuodeksi ja takasi lainan jonka avulla hallissa toteutettiin seitsemän kuukautta kestänyt remontti. Halli avasi ovensa nykyasussaan täydellisen remontin jälkeen lokakuussa 2000. Radat saivat aivan uuden lamimaattipinnoitteen, hankittiin automaattiset laskentalaitteet, uudistettiin ilmastointi, ravintolapuoli meni täysin uusiksi ja tehtiin saunatilat. Uutta oli silloin myös hohtokeilailu, joka onkin jo muodostunut Porilaisille suosituksi viikonloppuiltojen ajanvietteeksi.


Porin keilahalli valmistui vuonna 1973.

0 kommenttia: Porin keilahalli

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...