Autioitunut Porin vinttikoirarata

perjantai 19. elokuuta 2011
Luotsinmäessä sijaitsevalla vinttikoiraradalla on ollut jo pitkään hiljaista. Viimeiset kilpailut täällä on ajettu ilmeisesti joskus 90-luvun puolivälin aikoihin. Kilpailutoiminta on silloin päättynyt syystä tai toisesta ja paikka on jätetty siihen kuntoon kuin se silloin oli. Paikka on saanut olla rauhassa, koska radan läheisyydessä ei ole asutusta ja paikka on muutenkin melko sivussa. Alueelle ei ole myöskään rakennuspainetta mistään suunnasta. Olisi kiva kuulla muistoja tai tietoja paikasta.


Kahvion terassilla saa katsoa mihin astuu. Osa laudoista on jo melko lahoja.


Vinttikoirakilpailut Porissa.


Viimeisimmän kilpailun aikana on eletty vielä markka-aikaa.


Nuoriso on käynyt joskus sisällä rikkomassa paikkoja.


Ilmoitustaulu.


Itse muistan näitä seuraavien vinttikoirakilpailujen mainoksia kaupungilla nähneeni 90-luvulla.


Ratakilpailussa mukana Frisco.


Kylmä lihapiirakka vain 2,50mk.


Radan hoitolaitteet ovat jääneet ruostumaan.





Radan keskelle on kasvanut kaunis kukkaniitty.











Jostain on löytynyt ruohonleikkurikin.


Koiramme lehtiä oli maassa kahvion lähellä. Lehdet olivat 90-luvun puolivälistä. Tämä on maaliskuun 1996 lehti.


Radan toinen vasen käännös.


Mainoksia radan vastapuolella oli paljon. Osa on säilynyt näinkin kirkkaana.


Mitähän tassä mahdetaan mainostaa?



13 kommenttia: Autioitunut Porin vinttikoirarata

Anonyymi kirjoitti...
24. elokuuta 2011 klo 11.23

Siitä on jotain 6-7 vuotta aikaa... minäkin luulin, että paikka on autio, eikä kilpailuja enää pidetä..., joten menin harjoittelemaan mönkijällä ajoa sinne radalle, ennen kuin uskaltautuisin liikenteeseen. Yht'äkkiä jostain tuli hirvittävän raivostunut nainen, joka huusi ja kirosi, että täällä ei saa ajaa, että on vinttikoirarata. Nainen huitoi ympärilläni uhkaavasti. Minä pelästynyt naisihminen pyytelin anteeksi, että en tiennyt, että täällä vielä koiria käy... (rata ei kyllä siltä näyttänyt, että siellä kilpailuja olisi pidetty). Enkä minä edes radalla hurjastellut, kuin ihan kävelyvauhtia ajelin ja harjoittelin laitteen toimintaa. Mies seisoi sivummalla ja hänkin pelästyi. Lähdimme siitä sitten pois.

Anonyymi kirjoitti...
4. syyskuuta 2011 klo 4.13

Tulihan tuolla muutaman kerran käytyy koirakilpailuissa joskus 90-luvun alussa/puolivälissä.

Koiratotoa pelattiin. Rahasta ei tietenkään lainsäädäntö sallinut pelata, joten palkintoina oli kahvipaketteja, t-paitaa, sateenvarjoa ym. :)

Harmi todellakin, että hieno harrastus on täältä hiipunut.

Maria kirjoitti...
10. syyskuuta 2011 klo 4.12

Muistelisin, että silloin kun alettiin saada 10x15 "kymppikuvia", niin niitä mainostettiin erikseen kun olivat "paremman" kokoisia. Aiemminhan esim. 9x13 oli käypä koko. Saattaa olla sellainen mainos kyseessä siinä viimeisessä kuvassa. Minusta siinä alarivissä lukee "kun tuot filmisi meille".

Anonyymi kirjoitti...
29. elokuuta 2012 klo 14.38

Paljon tuli Porissa käytyä kisaamassa, oli mukava matka Tampereelta. Meillä on 1 Frisco -voittomantteli:) Olipas nostagisia kuvia.

Niklas kirjoitti...
29. elokuuta 2012 klo 15.00

Mahtava paikka kuvaajalle. Itse en tiennyt ees ko. paikan olemassaolosta kuin nyt.

Anonyymi kirjoitti...
29. elokuuta 2012 klo 15.10

Itse käyn juoksuttamassa koiraa siellä ja monet muutkin käyvät. Pormestarinluodossa kun ei ole vieläkään muutakaan paikkaa missä voisi antaa koiran juosta. Motocross-porukkaahan käy ajamassa siinä vieressä omalla radallaan.

Anonyymi kirjoitti...
29. elokuuta 2012 klo 17.26

Voi voi, harmi ettei ketään kiinnosta laittaa paikkaa kuntoon.

Anonyymi kirjoitti...
29. elokuuta 2012 klo 19.07

Käytiin joskus kisaamassa greyhoundimme kanssa tuolla. Olin myös viimeisissä kilpailuissa paikalla. Kilpailut keskeytettiin koska kaksi koiraa oli loukkaantunut vakavasti. Loukkaantumiset tapahtuivat eri lähdöissä. Rata ei enään ollut turvallinen greyhoundeille. Koirien nopeus oli ajanut radan ohi.

Anonyymi kirjoitti...
29. elokuuta 2012 klo 20.05

Siinä olis hyvä paikka koirapuistolle. Kaupunki on uhkaillut jo monet vuodet että vievät paikan,vielä se on pystyssä..Kukaan ei halua sitä kunnostaa koska ei varmuutta mitä sille tapahtuu.

Anonyymi kirjoitti...
29. elokuuta 2012 klo 20.52

On tuolla vieläkin välillä pienimuotoisia vetoharkkoja pidetty vinttareille. Välillä on myös puskia harvennettu ja rataa lanattu.

Anonyymi kirjoitti...
30. elokuuta 2012 klo 9.16

Aikoinaan koirani tuolla kisasivat ja siellä oli aktiivista toimintaa.

ISO ARSKA kirjoitti...
30. elokuuta 2012 klo 9.35

Olin mukana kun viimeisiä kilpailuja juostiin ja oman greyhoundini lähtö oli tulossa kun juuri kilpailut keskeytettiin. Onneksi näin koska rata oli jo silloin huonossa kunnossa ja ei turvallinen juosta. Nykyiset radat löytyvät osoitteesta: www.grl.fi

Anonyymi kirjoitti...
1. syyskuuta 2012 klo 10.07

Muutama vuosi sitten oli liikehdintää radan kunnostamisen osalta, alue ja rata piti kunnostaa nykyisiä tarpeita vastaavaksi. Rata-alue olikin kaavoitettu uudelleen viereisen jätevedenpuhdistamon käyttöön ja näin ollen Porin Kaupunki ei voinut taata alueen pitkäaikaista käyttöä koiraharrastuksille.

Vaihtoehtona kaupunki tarjosi läheiseltä pellolta aluetta uudelle radalle. Tässä hankkeessa tuli vastaan ainakin raha, sillä vanha joenpohja olisi vaatinut varsin mittavat pohjatyöt jotta rata olisi voitu rakentaa. Lisäksi pelto olisi sen myötä kaavoitettu teollisuustontiksi ja vuosivuokra kolmen hehtaarin alalta olisi ollut 9000€, koska Porin Kaupunki ei tee enää nimellisiä vuokrasopimuksia. Vastineeksi olisi voinut hakea Liikuntaviraston apurahoja. Jokainen tosin tietää, että apurahat eivät aivan kata tuollaisia vuokria.

Selitys koville vuokrille oli, että myös jäähallilla on samanlainen vuokra. Ihan tosissaan maankäyttöpuolella tunnuttiin olevan sitä mieltä, että SM-liigaa ja koiraharrastusta voi verrata toisiinsa.

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...