Purettavan Nuikkisen talon yläkerrassa

maanantai 19. heinäkuuta 2010
Kauppias Elise Lietzen rakennutti tiilisen, alunperin kaksikerroksisen Nuikkisen talon vuonna 1901. Vanhojen henkikirjojen mukaan talossa asuivat valmistumisvuonna Elise Lietzenin vuokralaisena mm. suutari Johan Galenius perheineen, torikauppiaat Jakob Laaksonen ja Anselm Jalo sekä ylikonstaapeli Karl Seppälä. Seuraavana vuonna henkikirjoissa mainitaan asukkaiksi myös mm. maisteri Juho Wasara sekä neiti Edla Forss ja konttoristi Albert Forss.



Elise Lietzenin kuoltua vuodesta 1903 talon omistajana oli kuolinpesä, mutta talossa asui vuokralla ainakin vuonna 1904 myös kauppias Maria Lietzen. Lietzenin sukua asui naapuritontillakin, sillä henkikirjojen mukaan naapuritalon omisti satulamaakari Karl Lietzen.
Vuonna 1911 talon osti rouva Alma Johanna Hedenström, joka ei kuitenkaan itse asunut samassa osoitteessa. Talo oli ilmeisesti Alma Hedenströmin omistuksessa vuoteen 1919, jolloin sen omisti Juho Vilhelm Hakola.



Talon vaiheista on olemassa myös tieto, että rouva Tammelin olisi pitänyt rakennuksessa suosittua ruokalaansa. Porilaiset muistavat talon kuitenkin parhaiten kauppias N.V. Niemen vaatekaupasta. Niemi piti liikettä vielä 1960-luvulla, jonka jälkeen talo siirtyi kauppias Juho Nuikkisen omistukseen. Tästä juontaa miksi taloa kutsutaan Nuikkisen taloksi.



Niemen naisten ja miesten asusteiden tavaratalon aikana rakennuksen ulkonäköä muutettiin huomattavasti. Rakennusmestari K.A. Myntti suunnitteli 1960 toteutetut muutokset, joissa mm. purettiin julkisivun frontoni ja eteläpäädyn korotettu katonreunus ja ensimmäisen kerroksen ikkunat muutettiin näyteikkunoiksi. Yläkerta on kuitenkin aina ollut asuinkäytössä, tosin ei vuosikymmeniin, kuten kuvat todistavat.





Huoneet ovat todella korkeita. Tässä huoneessa lattiakin todella alhaalla.








Yläkerran viehätystä lisää täysranskalaiset peiliovet sekä korkeat huoneet.


Rakennuksen kaakeliuuneja käytettiin viimeksi 70-luvulla. Kaakelit olivat säilyneet hyvin, joten ne kierrätettiin ja saavat uuden elämän jossain toisessa talossa.


Näitä maisemia katsellaan pian uudesta rakennuksesta.


Wanhat sähköasennukset ovat mielenkiintoisia.





Vanhat tapetit ovat kiehtovia.





Sisäpihan parveke ja ovet.


Parveke muurattiin umpeen 60-luvulla.


Keittiö.


Wanhaa boodimaalausta vanhan maalin alla.





Uskallus ei riittänyt menemään ullakolle asti.




Lähde: Satakunnan Kansan lehtileikkeet

2 kommenttia: Purettavan Nuikkisen talon yläkerrassa

Anonyymi kirjoitti...
22. heinäkuuta 2010 klo 11.58

Komeita kuvia, varsinkin se, missä on ne kaari-ikkunat. <3
Miten mahdoit uskaltaa kävellä siellä yläkerrassa, aika mädältä näytti lattia. :/

Anonyymi kirjoitti...
5. lokakuuta 2010 klo 10.08

Kiitos rakennuksen sisätilojen dokumentoinnista! Tämä on porilaiselle arvokasta aineistoa.

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...