Kuusimyyntiä kauppatorilla

maanantai 19. joulukuuta 2011
Siitä onkin kulunut aikaa kun viimeksi lisäsin kuvia blogiin. On pakko myöntää, että tämänhetkinen kiireinen elämäntilanne ei ole antanut aikaa valokuvausharrastukselle. Olen tainnut käydä kuvaamassa järkkärin kanssa viimeksi syyskuussa. Osasyy on myös siinä että tähän vuodenaikaan kotiin päästyä on jo niin pimeää, että se ei houkuttele lähteä kuvaamaan. Tänään olin kuitenkin valoisaan aikaan liikkeellä torilla ja näppäsin kännykällä muutaman kuvan kauppatorilla myynnissä olevista kuusista. Torilla kulkevat tuntuivat olevan mielissään että kuusimyyntiä on tullut muuten niin hiljaiselle kauppatorillekkin. Tiistaina ja keskiviikkona (20-21.12.2011) on kaupungilla perinteiset Tuomaan markkinat ja tori ja kävelykatu vilkastuu - Harmi vaan kun niitäkään en pääse tänä vuonna kuvaamaan.


Kuuset saavat vettä riittämiin. Sulatuksesta ei tarvitse tänä vuonna huolehtia.







Jos saisimme edes sentin lunta, se tekisi ihmeitä joulutunnelmalle.


Hetken pilkahdus aurinkoa.


Kuusi sukassa on mukavampi kuljettaa ja neulaset ei pistele. Hieno keksintö!





Harmaus.

2 kommenttia: Kuusimyyntiä kauppatorilla

mm kirjoitti...
20. joulukuuta 2011 klo 16.45

Tämänvuotinen Porin pimeys on melkoista. Onneksi sait auringonkin näkymään torin laidalla.

Anonyymi kirjoitti...
28. joulukuuta 2011 klo 14.24

Kiva kun palasit, sitä oltiin jo vähän huolissaan, että jotain on sattunut. :)
ST

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...