S-market Herkku ja Sokos Satakunta laajenee

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Satakunnan Osuuskauppa antoi viime viikolla tiedotten, jonka mukaan se on tehnyt investointipäätöksen Sokos Satakunnan ja S-market Herkun uudistamiseksi. S-market Herkku siirtyy vuokratiloihin Isolinnankadun puolelle nykyisen Sokoksen viereen rakennettavaan uuteen tilaan. Uuden S-market Herkun rakentaminen käynnistetään rakennuttajan toimesta välittömästi, kun tarvittavat luvat ovat valmiina. S-market Herkun liiketoiminta siirtyy alustavien suunnitelmien mukaan uuteen paikkaan kesällä 2013. Tulen mielenkiinnolla seuraamaan purku- ja rakennustöitä blogissa.

Kuvissa on vähän autoja ja ihmisiä koska kuvat on otettu työmatkalla varhain aamulla. Harmittaa vaan kun valovoimaisempi tamronin objektiivini meni rikki ja jouduin käyttämään kuvaukseen huonompaa sigman putkea, minkä sitten huomaa kuvanlaadussa.


Isolinnankadulla sijaitsevan Linnainmaan talon purkua ei varmaan tällä kertaa moni vastusta. Talossa asuvat perheet tosin eivät välttämättä ole kovin innoissaankaan asiasta.


Uuden katutasoon tulevan S-market Herkun päälle rakennetaan kolme parkkitasoa, joista tulee myös kulkuyhteydet Sokos-tavarataloon. Sokoksen pysäköintitilat tulevat yli kaksinkertaistumaan nykyisestä. Asiointi Sokos-tavarataloon tulee helpottumaan merkittävästi. Sokos Satakunta uusitaan täysin ja sen myymälätila laajenee nykyisen S-market Herkun tilalle.


Satakunnan Osuuskaupan investointi kokonaisuudessaan on arvoltaan noin 10 miljoonaa euroa. Suurimmat kustannukset tulevat nykyisen Sokos-kiinteistön korjaus- ja remontointikustannuksista sekä kalustosta. Taaleritehtaan Porin Kiinteistörahaston sijoituskapasiteetti Kiint.Oy Linnainmaankulmaan on noin 10 miljoonaa euroa.







Nykyisen Sokos-kiinteistön korjauksia tehdään jo tämän ja ensi vuoden aikana. Esimerkiksi uudet hissit ja liukuportaat asennetaan vuoden sisällä. Urakoitsija valitaan myöhemmin syksyllä. Kokonaisuudessaan remontin suunnitellaan olevan valmis vuoden 2013 lopulla.


Tiloissa toimi pitkään ravintola Punapaula sekä Alko, joka muutti viime vuonna entisen Anttilan alakertaan saman kadun varrelle.







Havainnekuva.

Havainnekuva.


Alkuperäinen City-Sokos avattiin syksyllä 1973. Sokoksessa tehtiin mittava remontti vuonna 2002, jolloin osuuskauppa myös irtisanoi katutasossa vuodesta 1993 toimineen McDonald'sin. Koko Sokoksen liiketoiminta siirtyi osuuskaupalle vuonna 2004 arviolta 10 miljoonalla eurolla.

0 kommenttia: S-market Herkku ja Sokos Satakunta laajenee

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...