Liinaharjan kerrostaloalueella on kahdet eri kasvot

sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Itä-Porissa ja keskustassa lähes koko ikänsä asuneena on pakko myöntää että Länsi-Porin alue on minulle melko vierasta aluetta. Olinkin tässä yksi päivä liikkeellä Liinaharjassa ja huomasin kerrostaloalueen jossa en ollut ennen käynyt. Alue koostuu kolmesta korkeammasta kerrostalosta ja kahdeksasta kolmekerroksisesta kerrostalosta jotka kaikki on rakennettu 70-luvun alussa. Varsinaiseksi lähiöksi tätä pientä kerrostaloaluetta ei oikein voi kutsua, koska lähiömääritelmään kuuluu myös kauppakeskus.

Tästä ilmakuvasta näkee hyvin että talot on kahdessa neliöasetelmassa joiden keskellä on metsäinen puisto. Vieressä on metsä jossa lenkkipolkuja riittää. Toinen näistä neliöistä, eli Liinaharjantie 80-86 talot olivat korjattu vuoden 2009 alussa julkisivultaan täysin. Ja siinä oltiin onnistuttu todella hyvin. Oli todella ilahduttavaa huomata että 70-luvun elemettitalot saa päivitettyä niin upeasti 2000-luvulle. Pitää jatkaa Länsi-Porin tutkimista jatkossakin.
Rinteentien puoleisen pään korkeampia kerrostaloja.



70-luvun fiilistä.

Nämä talot ovat vielä alkuperäisessä asussaan.






Muutos on todella huomattava.







Julkisivussa on käytetty Stonel nimistä tiiliverhouslaattaelementtiä. Firma on tehnyt Poriin paljon muitakin julkisivuja, kuten Neitsytpolulla Isosannassa.



0 kommenttia: Liinaharjan kerrostaloalueella on kahdet eri kasvot

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...